Sunday, March 01, 2015

Villasukkia, patalappuja...

Vaikka pitkä aika on tänne kirjoittelusta vierähtänyt, ei se kuitenkaan tarkoita etteikö olisi jotain tullut tehtyä. Vähintäänkin villasukkia on neulottu palajon!!!

Lähdetäämpä niistä villasukista etiäpäin ensimmäisenä. Joululahjoiksi neuloin hoitajille päiväkotiin yhteensä kuusi paria villasukkia. Myös siivooja sai villasukat ja päiväkodin kokki sai patalaput. Ystävät saivat aika vakiosti tänäkin vuonna villasukat. Villasukkia neulottiin myös oman perheen tarpeisiin, joten sukkia on tehty!






Joulun alla neuloin ensimmäiset lahjotussukat kotikaupunkimme sairaalan lasten osastolle. Yksi lahjoitus erä alkuvuodesta jäi välistä, mutta nyt taas kuusi paria tuli neulottua maaliskuun lahjoitukseen! Ihanaa, niin pientä ja suloista. Sukkiin kortit tehtiin samoin tavoin kuin viimeksi, eli tyttö väritti sydämet < 3

'

Joululahjaksi siskon tytölle perusvaatteina legginsit ja paita. Paita kankaan kanssa kävi siten, että viime keväänä ostin sen omalle pimulleni kesäpaitaa varten, mutta syksyllä vasta suunnittelin ompelevani siitä paidan ja kangasta olikin liian lyhkäisesti. Joten pikkuusempi serkku sen lahjapaidaksi sai.



Viime syksyksi neuloin FB:n neulonta (tms.) ryhmästä bongatun ideakuvan perusteella pipan. Tämä on ihan kokeiluversio ja tarkoitus olisi neuloa uusi, lämpöisempi kevääksi. Tuo perus seiskaveikka ei kyllä tuulta yksillään pidä ja korvat jäätyy taatusti :/






Vuosi sitten kaulurin neulomis aikana, neuloin myös tämän kaulurin. Itseasiassa kaksi täysin samanmoista, eri värisinä. Novitan kookoslangat, punaisena sekä vihreänä pääsivät vuosien marinoitumisen jälkeen täydelliseen käyttöön! Nämä ovat lämpöiset!


Joululahjaksi sain siskoltani pari kerää lankaa ja jo joulunpyhinä ne päätyivät patalapuiksi. Jokin minussa on vikana, kun en raaski uusia ottaa ikinä käyttöön. Tuolla laatikossa ne ovat, mutta vanhoilla vielä kituutan :)



Patalapuksi myös tämmöstä raitaista ja pyöreää jämälangoista:


Jämälangoista koukkuamalla pimun puuväreille penaali:





Ja vielä joululahjaksi perus säärystimet. Tämäkin lanka vuosia odottanut käyttöä, vihdoinkin se on käytetty!


Eli kyllä sitä on tullut tehtyä vaikka ja mitä. Tässäkin kerralla esitelty kaikki mitkä kuvina koneelta löytyi. Pimulle en villapaitaa ole vieläkään saanut neulottua, siitä haaveillen. Ehkä se projekti siirtyy lähemmäs ensi talvea...

Ja pian on kevät ja sitä myöten kesä!!!

No comments: