Thursday, December 04, 2014

Joulu mielessä.

Joululahjojen teko on vielä kesken, mutta hyvällä mallilla kuitenkin. Ehdin kuitenkin lahjojen teon lomassa ottamaan osaa villasukka-kampanjaan, jossa neulottiin kotikaupunkimme sairaalan vastasyntyneille pikkuisia villasukkia. Minä neuloin ja pimu väritti korttien syrämet. Vaihteeksi oli mukavaa neuloa ihan pienille vauvoille jotain kivaa :)


Tänä vuonna sain aikaiseksi tehtyä itse myös Joulukortit! Jei! Parina viime vuotena ei ole ollut aikaa tai inspiraatiota ja nyt kun tuo käsillä tekeminen on hyvässä vauhdissa, otan siitä kaiken irti.



Vaikka itse sanon, tuli aikasta nättejä ja erittäin onnistuneita tällä kertaa! Onnistuminen inspiroi jo itsessään tekemään itse omin kätösin paljon kaikenlaista. Pimun kanssa onkin tullut askarreltua vaikka mitä Joulua varten, ja lisää on tulossa. Oikein haalin ideoita mitä tehdä.

Ainut, että tahtoisin kovasti neuloa villapaidan tuolle kolmivuotiaalle. Vielä en ole saanut aikaiseksi. Olisi kiva saada se jouluksi valmiiksi, mutta ei tuon ikäinen vielä muiden lahjojen lomassa sitä erityisesti huomaa, joten luulempa, että höllään aikatauluani sen verran, että teen sen sitten joulun jälkeen.

Muuten on ihan hauskaa käsityörintamalla, vaikka aika on toki rajallista, mutta edes jotain saa aikaiseksi ja saa osakseen onnistumisen iloa!

No comments: