Wednesday, January 01, 2014

Timanttipeitto.

Vähään aikaan ei ole tullut ommeltua, saatikka edes neulottua (neulominen on yleensä "helpompaa" kun menee samalla telkkaria katsellessa). Ei ole ollut aikaa eikä jaksamista. Yhtään joululahjaa en tänä vuonna itse saanut tehtyä, mikä harmittaa suuresti! Ollaan kuukausi sitten jouduttu pakon edessä muuttamaan talostamme pois ja kaikki on vieläkin aika sekaisin. Mutta nyt parin viime viikon aikana olen sentään saanut ommeltua sekä virkattua, ja minulla on onneksi edelleen, ainakin toistaiseksi, oma ompeluhuone! Minä kun en tällä hetkellä termiin "pysyvyys" kovinkaan paljoa luota tässä tilanteessa, jota kovin kutsutaan termeillä toistaiseksi tai väliaikainen yms. Surkeudesta se, ilon aihetta ainakin itselle on  nämä muutamat kättentyöt mitä loppuvuonna vielä pääsin toteuttamaan.

Minulle on kerääntynyt kirpparilta välillä jos jonkinmoista lankaa. Pimu yhdestä kerästä erityisesti on pitänyt ja keksinyt sille nimen "timanttilanka". Siitä sitten neonoranssin langan kanssa virkkasin leikkeihin pienen peiton. Tuo lanka olisi tainnut efektilankana jäädä ikuisiksi ajoiksi pyörimään minne sattuu, mutta onneksi pimu siitä tykkäsi!


Ja pimu tykkää siitä kovin!

Kuten muutossa yleensä, jokin pääsee aina hukkumaan, ja minulla se tällä kertaa oli kamera. Olen varma, että se on uudessa asunnossa ja olen laittanut sen jonnekin "talteen", mutta eipä ole vielä se paikka toista kertaa löytynyt. Joten nyt tulee pärjätä puhelimen kameralla kun ei parempaa tarjolla ole.

Suloinen siskon tyttöni täytti vuoden. Ja ihan parasta oli, että sain ommeltua hälle lahjan itse. Nyt on kivempi ommella hällekin vaatteita kun ei ole enää mikään pikkuisin baby. Perus vaatelinjalla menään ihan vain käytännöllisyyden vuoksi ja kankaat näihin valitsi oma pimu. Settiin kuuluu myös pipa, mutta se ei vuorin uupumisen vuoksi valmistunut ajoissa.


Omalle pimullekin on tullut ommeltua muutama vaate, niitä ei vain ole vielä kerennyt kuvailemaan. Ensi kerralla sitten! Ehkä kamera siihen mennessä on löytynyt :)

No comments: