Saturday, February 09, 2013

Liilana lahjana.

Siskon kuukauden ikäisen tyttären ristiäislahjaa varten etsin kuumeisesti liilaa trikoota, tai melkein mitä tahansa liilaa kangasta. Omasta varastosta löytyi vain pari pientä palaa perus puuvillaa, hassun sävyistä liilaa resoria ja sepä oli se omasta suuresta valikoimasta kankaita liilana. Trikoota lähdin metsästämään Eurokankaasta eikä löytynyt yhtään liilaa lähelläkään olevaa trikoota. Palapuolelta löysin palan kunnon liilaa fleeceä, joka tietysti lähti matkaan. Vihdoin ja viimein, viimetipassa tietenkin, löytyi sopiva pala liilaa tähtitrikoota netin kirppareilta, ja sain tehtyä sen mitä oli vähintäänkin alunperin tarkoitus.


Ruokalaput on tehty omalla kaavalla (kokona kiinteiden aloitusaika), ainoalla liilalla mitä itseltäni löytyi. Kanttikin on liilaa ja omasta varastosta löytynyt, sävy nyt ei ole mitä oikein, mutta liilaa se kumminkin on (sävy sopi kuitenkin yllättävän hyvin)! Pupun kaava on kulkeutunut äidiltäni itselleni. Äidin tekemä pupu onkin vielä itselläni tallessa. Fleecehaalari on myös omaa kaavoitusta ja koon pitäisi olla ensi loppukesäksi/alkusyksyksi sopiva (74). Tähtitrikoosta tein osittain omalla kaavalla kypäräpipan tuplakankaasta (vuorina isoveljen vanha t-paita) tälle keväälle sopivana 62 kokoisena.

Yksi parhaista lahjoista mitä olen ikinä tehnyt tai antanut. Kypäräpipa on mielestäni yksi tärkeimmistä asusteista pienelle lapselle suojaten kaulaa ja korvia kunnolla, ja tietysti tuplakankaisena. Nää kypäräpipat ei tuppaa pyörimään päässä kuten kaikki muut pipat yleensä pyörii!

Oman lapsen myötä on tullut huomattua kuinka hakee lapselleen värejä ja tyyliä joista itse tykkää! Vielä kun lapsen voi pukea juuri niin kuin itse tykkää, on hyvä käyttää tuota mahdollisuutta hyväksi. Tämän vuoksi tämäkin pieni tyttö sai lahjansa paperia ja korttia myöden täysin liilana, koska äitinsä on liila-villityksen pauloissa :)

2 comments:

Rantapuikko said...

Kaunis setti pikkutytölle. Itsetehdyssä lahjassa on mukana sitä jotain..rakkautta, lämpöä...
Kiva kun vinkkasit tänne. Olet tehnyt ihania töitä..tulen toistekkin kurkkimaan..käsityö intoa alkaneeseen vuoteen =))

ihanasonja said...

Kiitos käynnistä :)